Translate

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Holocaust lasten silmin

Helsingissä on 9.- 30.11.2012 esillä Jerusalemin Yad Vashem -keskuksen kokoama Ei lasten leikkiä -näyttely, joka kertoo holokaustista lasten kokemana. Näyttelyn paikkana on Aschan Café Jugend (Pohjoisesplanadi 19), ja siihen voi tutustua ka
hvilan aukioloaikoina ma-pe 8-20, la 10-19 ja su 11-19.

Kyseessä on ensimmäinen Yad Vashemin näyttely Suomessa ja tuodaan suomalaisen yleisön nähtäville yhteistyössä Israel-ystävyystoimikunnan kanssa. Näyttely tullaan myöhemmin näkemään myös muualla Suomessa.




Teksti on lainattu Facebookista. Näyttely oli pikkuinen mutta hyvin kuvasti tuota aikaa jota lapset elivät. Toiset piilossa ja toiset ghetoissa ja leireillä. 






Oikein ihanaa isänpäivää kaikille isille 

2 kommenttia:

Kommenttia ihan estottomasti vain!