Translate

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Päivän asu

Tokihan pitää laittaa täälainenkin tänne väliin. Varsinkin kun ei juuri ehdi ommella. Jotain pientä kyllä muttei samalla liukuhihna tyylillä kuin ennen. Kurjaa mutta ehkä ihan hyväkin kun en oikein keksi mitä ompelisin. Syksy tuosta tuloillaan niin jotain takkia pitäisi kyllä tehdä. Kankaita ainakin olisi..


Paita, farkkuhame ja laukku itsetehtyjä. Saappaat on ostettu Riiasta. Minulla on taas kova matkakuume. Tallinnan reissu on siirretty nyt kun muutto on käynnissä ja ehkä onkin parempi lähteä sinne tuossa syksyllä. Haluaisin ostaa nippeleitä ja nappeleita sekä ison määrän lankoja. Niistä olisi kiva tehdä joululahjoja. Olenkin aloittamassa niiden tekoa kun teen vähän isompaa perheelleni ja vain yhden paketin. Noita villasukkia kun on isot määrät niin niitä en tee. Mutta muita isotöisempiä neileita ajattelin kaikille tehdä.


Nuorimmainen aloittaa syksyllä päiväkotireissut ja pakkohan hänen oli saada reppu. Tämän hän valitsi ja on super ylpeä repustaan :) Taitaa syksyllä näitä reppuja keikkua monen selässä sillä eipä ollut jäljellä enää kuin pari. Muita samaa sarjaa reppuja kyllä löytyi vaikka kuinka. Taitaa olla hienoin siis :) Poika odottaa kovasti päiväkotielämää.


Tästä blogista ei kuitenkaan ole tulossa ruokablogi tai ostosblogi tai päiväasu blogi. Luulen, että tämä blogi jää pikkuhiljaa tauolle. Mutta nyt näitä kuvia vielä on ja joitain ompelujuttujakin tulee :)

Karitsan paahtopaistia, valkosipuliperunat, raejuustoa ja ituja
Paistettiin hiukan myös sipulia

11 vuotias poikani teki itselleen herkullisen iltapalan joka koostui
Leivän päällä on hevosenlihaa, härän lihaa ja naudan paahtopaistia sekä kermajuustoa
tuoresalaattia ja raejuustoa
luumu ja kaksi palaa vesimelonia

Meillä pojat syövät valtavasti ja pitävät ruuasta. Ovat aika tarkkoja siitä mitä laittavat suuhunsa. Pojat saavat myös sanoa painavan sanansa kun päivän ruokaa mietitään. Isompi pojista saa itsenäisesti muutenkin jo puuhata keittiössä. Tekee hyviä leipiä voileipägrillissä ja tekee aikas hyviä munakkaita.

                      Oikein mukavaa päivää teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kyllä sinä tyttö ommella osaat, on se monta kertaa nähty :)
    Upean repun pikkuisesi sai.

    Hei kuule... nikkarointi on tosi kivaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän on laiska tämä ompeluhommeli nyt. Kaipa se tästä sitten taas jossakin vaiheessa :)

      Poista
  2. Postaus taas pullollaan ihanuuksia! Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  3. Sulla onkin aina tullut postauksia hurjalla tahdilla, ehkä pärjään jos on vähän väliä. Ihana päivän asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamukaffen aikana on helppo tehdä postaus. Kyllä nämäkin tässä harvenee kun ei oikein postattavaa ole...ei pääse oikein ompelemaan ja nuo maalaushommatkin on vaan leviänä kun en voi kasata niitä vielä (vasta uuteen asuntoon). Sitten taitaa tulla taas vaikka millaisia juttuja kun sinne asti päästään :D

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!