Translate

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kasaria

Kankaita on mulla niin paljon etten meinaa ostaa ostaa yhtään pätkää kankaita ennenkuin ainakin kakis laatikkoa on tyhjänä (niin varmaan). Tämä kangas oli vahan sellainen, ttä en oikein tiennyt mitä siitä pitäisi oikein tehdä. Pikkuhiljaa ommellessa se alkoi muodostua ihan itsellään....eli kasaria jälleen kerran....




Ihanaa, aurinkoista päivää kaikille :)

Nyt voi aloittaa kesävaateiden teon <3


lauantai 23. huhtikuuta 2011

Mukavaa pääsiäistä

Pahoittelen, etten ole keknenkää blogeja etkeen kommentoinut. Kaikkea kivaa olette saanut aikaan. On kanaa, kesähattua, yms. Itse en ole saanut edelleenkään mitään aikaiseksi. Juoksentelen vain sairaalassa. Tänään oli kuitenkin pikkuisen mentävä katselemaan mitä kauposta löytyy ja mukaan tuli mekko ja neule...voin niistä tehdä oman plokkauksen jossakin vaiheessa.
mutta siitä huolimatta Hyvää ja ihanaa pääsiäistä kaikille!!!


Kuvaksi valitsin poikani koulussa tekemän kortin.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Pian on kesä

Ja saa laittaa päälleen kaikkea kivaa. Tähän kokosin kaikenlaisia itsetehtyjä kesähepeniä joita tuossa viime kesänä tein. Olen nyt ollut aika kipeänä joten työt seisoo, haluan kuitenkin vähän päivitellä joten saatte vanhoja kuvia joita vanha blogin seuraajat ovat jo nähneet....joten jos ei kertausta halua SIMMUT KIINNI :)


                                                                  KESÄMEKOT  






PAITAMEKKO


TUNIKAT



TOPIT


HAALARI




perjantai 15. huhtikuuta 2011

Käsityöhaaste

Olen kevään aikana osallistunut käsityöhaasteeseen joka pyörii niin blogimaailmassa kuin feissarissa.
Nyt olen kaikki saanut valmiiksi paitsi lohdutuspalkinto on vielä kesken.
Päätin tehdä kaikki työt materiaaleista jotka löytyy valmiiksi kotoa, en siis ostanut mitään vaan kaikki on kierrätysmateriaalia tai jämiä.

Tämän saajasta tulee mieleen Moulin Rouge ja Cancan.


Käsikoru


Kaulapanta

Tämän saaja taas on värikäs ja kuin kukka
ohje löytyy Suuri käsityokerho lehti 11-12/2001


Tämän saaja taas on kissanainen ja vanhoista farkuista kisumisu sai kusutyynyn
Malli löytyy Luo uutta vanhasta/Maija Paavilainen kirjasta


Seuraava työ oli hankala koska saaja on itsekkin käsityöimmeinen, amigurumin
muunneltu ohje löytyy Novita 1/2011


Nämä sukat taas sai henkilö joka ei halunnut ottaa osaa ja kosktoksi sai nämä


Itse sain vanhoista farkuista tehdyn ihanan kesäkassin


Kaikesta vanhasta ja kaappiin unohtuneista langanpätkistä sekä tilkuista saa tehtyä vaikka mitä kivaa.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Gok Wan

Täti Gok on mun idoli ja guru. Sen haluan kaikille kertoa :D



Gokin sivut myös.... Gok´s Fashion Fix 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Paketti

Minulle hyvin rakas ystävä muutti jo aikaa sitten Floridaan. Olen työntänyt asian pois mielestäni (ollut pakko).
Tänään tuli postista paketti jossa ystävältäni yllätys. Itku tuli ja suuri ikävä....Ei nämä paketit häntä korvaa vaikka on ihana saada tällaista ja ihanaa etten ole unohtunut....


Ihana tunika.


Merkki täytyy kans laittaa vaikken tiedä ollenkaan onko se oikeasti joku merkki :)


Tikkareita


Yksi oli mennyt rikki :(


Sain myös piparminttu palsittieja jotka oli peltirasiassa (minun nimikko piparminttu karkkia) en halua laittaa kuvaa, ettei nimeni "paljastu"

Kiitos tästä ihanasta lahjasta ihanalle ja rakkaalle ystävälleni....iso hali ja iso suukko o/ 

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Pitsikämmekkäät

Yhdellä lukijallani on myynnissä ihania ja kauniita ihanuuksia. Käykääs tutustumassa Zatunen, itse ostin nämä ihanat kämmekkäät. Kiitos Zatuselle....Kuvat on huonot mutta ei mahda mitään....




Aivan ihanat ovat :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Maanantai tuli taas :)

Olen huhuillut yhdellä palstalla, että mitä vaatetta mä oikein haluaisin tai tekisin....hölmö minä kun olen kaapit ostanut täyteen raitakankaita ja farkkua. Niin että olen sitten raidassa ja farkussa koko kesä :) Menin sitten eilen hömelönä lupaamaan myös kulkueeseen :o Ei mun pitänyt esiintyä ennen kuin vasta ensi vuonna, mun piti pitää sapattia keikkailusta.....no, nyt on taas kuumaliimat kaivettu esiin ja liimaillaan rinkkaa kasaan :D Heh, kylläpä naurattaa! Not!

Tosiaan mulla on vaatekriisi ja tästä sen huomaa, kesäksi tein tänään haaremihousut, lyhyen version :D



(Burda 1/2011)

Mun irronnut hius näkyy myös kuvassa mutta ei kai se haittaa :)

Tuossa viikonloppuna huomasin, että mies on vaihtanut mut pikkuisen vanhempaan ja karvasempaan...en meinaan mahtunut autoon...


Pakko vielä laittaa kuva meidän espanjalaisesta...pääsi suihkuun eilen :)


Pikku reppana, mutta nyt tuoksuu hyvälle ja turkki on pehmeä :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille !!


lauantai 9. huhtikuuta 2011

Lauantai kuvia




Pojat saivat Potterin roikkumaan parvisängyn reunaan


Ja min ä sain topin, malli Burda 5/98


Mukavaa viikonloppua :)


torstai 7. huhtikuuta 2011

Kesä tulee

Ulkona tuoksuu kevät :) Jokiranta on saanut vähän väriäkin jo. Kesä tulee pian.


Olo ei ole kuitenkaan ollut kovin ihana. Keväinen kyllä...allergia pukkaa päälle, pää turpoaa ja väsyttää, en oikein jaksa tehdä mitään.



Pikkuruinen toppi valmistui edellisen postauksen puseron jämäpalasta (meillä ei mitään heitetä hukkaan)



Jäädään odottelemaan kesää :) 




tiistai 5. huhtikuuta 2011

Paita ja bermudat

On muuten aivan mahtavaa, kun aurinko paistaa ja lumet alkaa sulamaan. Jokiranta alkaa pikkuhiljaa herätä eloon. Tämä paita ja bermudat halusin tehdä ihan vain siksi, että muistelin viime kesää ja iltapäiviä. Jokirannanvierassataman pikkuruinen kahvila/baari: me istumme terassilla, nautimme jädeä ja kylmää siideriä. Koirat makoilevat varjossa jalkojen alla ja lapset hupsuttelee omiaan :)



Tämän paidan nauhat voi laittaa rusetille tai kiertää vaikka muutaman kerran kaulan ympäri (pooloksi) ja sitoa kiinni vaikka rintaneulalla.


Valitettavasti en nyt päälleni laittanut kumpaakaan. Laiskuus iski.


Paidan kaava Burda 10/2010
Bermudan kaava Patrones especial primavera nro. 301/2011